Psyykeni on paloina, olen hajoamassa paloiksi lattialle.

On vähän hassu olo. Kirjoitan tänne joka kerta samaa paskaa; haluan parantua, enkä halua mutta haluan kuitenkin mutta entä jos sitä ennen laihtuisin 4-kiloiseksi ja vaikka kuolisin niin sitten olisin tarpeeksi sairas ja kaunis paranemaan! Otsikko kuvaa mun fiiliksiä aika hyvin kun en tiedä, mitä tehdä enää. En osaa parantua, mutta en osaa sairastaakaan enää. Tässä sitä ollaan, sairauden ja paranemisen välillä. En tunne olevani sairas, mutta en kovin tervekään enää. Se jos mikä on hassua, koska olen aina huomannut, että olen sairas. Olen tajunnut, ettei ole normaalia oksennella ja paastota ja sitten taas ahmia. Luulla, että jos syönkin yhden omenan liikaa, voin lihoa muodottomaksi palloksi. Nyt en oksentele, enkä paastoa ainakaan pitkiä aikoja, ahminkin vain vähemmän kuin ennen. Kai sitten syön melko normaalisti, sillä en ole kuullut mitään kommentteja syömisestäni. Sairaana (tai siis sairauden pahimmassa vaiheessa) niitä kommentteja tulikin liikaa, ihan kaikenlaisia. "Kattokaa miten paljon toi syö!!!!1!1!" ja "toi ei syö yhtään, onkohan sillä joku anorexia? vittu dissataan sitä yhessä!!!1!!". Juu.

Tänään olen syönyt hirveästi. Noin 5,5 palaa paahtoleipää täytteineen, 232 grammaa irtokarkkeja, pari litraa kokista (NORMIKOKISTA APUA) sekä ruokaa siihen päälle ainakin 1000 kalorin edestä. Liikkunut olen tupakalle ja takaisin. Minua ahdistaa. Olen lihonut varmaan 45 kiloon, johon en enää koskaan tahtonut päästä. Ajatus 30 tai edes 35 kilosta houkuttelisi kovin paljon, mutta toisaalta ruoka on hyvää.
Anoreksiassa on taas sitä omaa "glamouriaan", on mahtavaa huomata, että oho, en olekaan syönyt mitään vielä tänään! Ja päivän ainoasta "ateriasta" iloitseminen ja sen jättäminen välistä on mahtavinta maailmassa.
Terveenäkin olemisessa on taas hyvät, upeat puolensa. Voisin syödä missä vain ja mitä vain oksentamatta tai ahdistumatta. Etenkin nyt, kun kesä on tuloillaan, olisi ihan kivaa syödä jäätelöä ja pussikaljoitella (mitä teen myös sairaana) kavereiden kanssa.

Voisinpa lopettaa syömisen kokonaan, en ymmärrä miten se voi olla näin vaikeaa ja hallita koko elämää. Tuntuu etten saa henkeä. Haluaisin kuolla hetkeksi.

Paha paha asia

Olen yrittänyt parantua parhaani mukaan. Luulin jo jonkun aikaa onnistuvani tässä. Söin säännöllisesti, jopa ahdistumatta hirveästi. En ole oksentanut tämän vuoden puolella kertaakaan. Ja tänään taidan kuolla tähän ahdistukseen. Olen menettänyt ruokahaluni ja tunnen jälleen syyllisyyttä syömisestä. Ei ruokaa tänään. Vain teetä, kahvia, vettä ja tupakkaa.

Olen myös huolissani rakkaasta ystävästäni, joka on kokenut kovia viime aikoina. Pieni raukka, aina kaikki raskaimmat asiat tapahtuvat ihanille ihmisille. Hän on kyllä helvetin vahva nainen, en itse ehkä kestäisi, jos minulle tapahtuisi samoin. Tämä on yksi niistä monista asioista, joiden takia arvostan häntä todella paljon. Hän on vain niin vahva, että sitä on pakko kunnioittaa. Ja hän on rakas minulle. Toivottavasti hän kestää vielä tämän.

Olen elänyt elämäni parhaita aikoja eiliseen asti. Olen syönyt, nauranut, itkenyt ja pitänyt hauskaa pitkästä aikaa. Olen nauttinut maailman parhaasta seurasta! Nyt tekisi mieli turvautua anoreksiaan, kutistua ja haihtua pois tästä maailmasta.

ehkä vielä jonain päivänä

The Edge of Glory

Olen syönyt tänään pussillisen karkkia, normaalia ruokaa (kuulemma ihan kunnollisen, normaalin määrän) ja aamupalaksi kaksi palaa paahtoleipää. Luulin, että tämän jälkeen olisin mm. valmis vetämään ranteet auki, mutta itse asiassa mulla on ihan hyvä olo. En ole edes oksentanut.
Mitä tämä on?

Minulla on niin paljon kirjoitettavaa, mutta tuntuu, etten saa yhtään järkevää lausetta aikaiseksi. Illan fiilikset on ristiriitaiset. Haluaisin parantua mutta toisaalta haluaisin vaan laihtua ja näyttää vittu tältä.

Tänään en erehdy syömään enää yhtään mitään, sillä menen kohta nukkumaan. En jaksa olla hereillä enkä jaksa omia ajatuksiani. En jaksa olla olemassa.
Tekisi mieli paastota huomenna, mutta en tiedä. Varmaankin menen syömään aamupalaa ja sitten kiroankin huonoa oloani; niin henkistä kuin fyysistäkin. Niin käy aina.

Voisinpa vain lopettaa syömisen.

Horros

Otsikko kuvaa tämän viikonlopun fiiliksiä sekä myös musiikkia, jota olen kuunnellut paljon! Olen vain ihastunut Herra Ylpön musiikkiin uudelleen. : ) Joskus nuorempana tuli enemmänkin kuunneltua (Maj Karma ♥), nyt hetkeen ei olekaan maistunut. Erinomaista pitkästä aikaa.
Erityismaininta kappaleelle Mies Murtuu! Minun ja exäni biisi, yhtä aikaa todella ihana ja niin kauhea - lähinnä muistojen takia. Erosimme tuossa kuukausi sitten syömishäiriöni takia. Hän ei ymmärtänyt sitä, kuinka joku voi olla syömättä kovin pitkiä aikoja ja kuinka jollekin yhden keksin syömiseen voi kaatua koko maailma. Riitelimme todella usein ja loppujen lopuksi sitten erosimme. Herra päätti sitten sekoittaa tunteitani (on ne muutenkin kyllä yhtä sekamelskaa vaan...) kertomalla, kuinka haluaisi minut takaisin. Tiedän, että se kaatuisi taas johonkin, mutta toisaalta tahtoisin hänet takaisin. Ikävä.

Joo, ja olen lopettanut paranemisyritykseni, annoin periksi ja luovutin. Nyt olen paastoillut ja ahminut vuorotellen. Tänään en ole ahminut, olen vain syönyt holtittomasti. Söin kalaa, riisiä ja kasviksia, terveellistä, mutta omatunto piinaa silti hieman. Olen myös juonut suklaajääkahvin sekä syönyt yhden askin (paketin, whatever) sokerittomia omenan makuisia pastilleja. Koko askista ei tainnut tulla edes 100 kaloria mutta silti... Jos olisin hieman hillinnyt itseäni kuitenkin. Olen silti ylpeä itsestäni, en ole sortunut Kinder-muniin tai jäätelöön, joita on tarjolla.

Rakastan pääsiäisruokaa (okei, jälkiruokaa) ihan liikaa! Maistoin tällä viikolla ensimmäistä kertaa pashaa - hedelmäsalaatin kanssa. Aluksi kalorit, tai lähinnä se, etten tiennyt niiden määrää, ahdisti, mutta ihastuin tähän jälkiruokaan! Ehkä joskus voin syödä sitä vielä hyvällä omallatunnolla : )
Suklaamunat sitten ovat asia erikseen! Rakastan suklaata, ihan kaikenlaista. Tästä syystä myös kaikki suklaamunat maistuvat vähän liiankin hyvin, mikä tuottaa minulle suunnatonta ahdistusta. Yritän pysyä erossa suklaasta parhaani mukaan, koska tiedän, että jos koskenkaan siihen, ajaudun taas pitkään ahmimis-oksentelukierteeseen, mitä en todellakaan halua! Mieluummin kärsin henkisesti ja pidättäydyn herkuista, kuin ahmin ja oksennan, eli kärsin fyysisesti.

Todella sekava postaus, mutta pitää selvitellä vähän päätä eikä tätä edes kukaan lue : D Outo kirjoitella itselleen.